Jälleen kotona ja arjessa kiinni. Matka sujui hyvin. Kamala ikävä koiria ja sen takia tulikin sitten kuvattua matkakohteen käyntikohteiden elukoita sekä hotellin kissoja. Lämmintä oli ja aurinkoista. Nyt masentaa tämä pimeys. Mietinkin jo kuinka saisin kuljetettua koirat mukanani jonnekin etelän lämpöön sinne jäädäksemme.

Tässä hieman kuvia:

2100934.jpg

yksi hotellin kissoista
2100937.jpg

lännenkylän ihana aasi
2100935.jpg

lännenkylän Lassi
2100938.jpg

vuoria
2100939.jpg

perhoshuoneen ihmetys
2100947.jpg

paleleva siivekäs
2100946.jpg

veikeä kaija
2100942.jpg

maastoutunut lisko
2100941.jpg

yksinäinen oranki
2100944.jpg

niin ihanat mangustit
2100933.jpg

Koti pihaan kun päästiin alkoi kauhea haukkuminen kuulua sisältä. Oili vartiossa ja muut tulivat reippaina auttamaan. Ovi auki ja voi sitä riemua. Lassi itkee ja häntä heiluu niin, että pelotti ihan sen irtoavan. Muut koirat juoksivat suoraan ohitse tervehtimään muita kotiin palaavia. Lassi ei meinannut millään jättää minua sisälle viemään laukkuja. Pihalle tervehtimään muita ja siinä sitten tuli Almalta ja Oililta ilopissat jalkoihin. Ihan kuin pentuja. Leevi hyppi vasten ja jutteli kovaan ääneen. Lassi itki vieressä ja sydän oli pakahtua onnesta kun mamma on taas kotona. Alma tervehti omalla hillityllä tavallaan eli ei hyppinyt vasten vaan odotti, että hänen luokseen mennään. Oili odotteli kiltisti omaa vuoroaan, eikä tiennyt ketä olisi tervehtinyt. Tulipahan ainakin todettua kuka kenenkin koira on. Alma, Leevi ja Lassi pitävät minua maailman tärkeimpänä asiana kun taas Oili on oman ohjaajansa koira. Kivaa oli myös huomata, että kukaan koirista ei loukkaantunut minun poissaolostani. Aikoinaanhan Ali loukkaantui aina kun olimme reissussa. Saattoi kestää useampi viikko ennen kuin leppyi ja tervehti meitä kunnolla.
Lassi onkin nyt kanniskellut eilisen ja tämän päivän minulle kaikkea mahdollista. Mamman kengät, villasukat, hanskat ja nenäliinapaketit tulevat minulle. Alma ja Leevi ovat nukkuneet sängyssäni yön ja täytyy sanoa, että sääntö puolet minulle puolet teille ei päde lainkaan. Alma nukkuu jalkojen päällä ja Leevi jakaa tyynyn kanssani. Oili seuraa tarkkana, etten vain laita ovia kiinni kuonon edestä. Mukaan pitää päästä tarkistamaan mihin menen.
Tältä reissulta ei koirille löytynyt mitään, joten viisaina ja oikeuden mukaisina otuksina ovat sitä mieltä, että karkit on vähintään jaettava tasan. Joten eilisilta meni karkkeja jakaen. Leevikin jopa innostui maistamaan elämänsä ensimmäiset karkit. Lakritsi uppoaa kuin väärä raha. Alma ja Oili odottavat kiltisti hedelmäkarkkeja, eivät pahemmin kerjää. Mutta Lassi onkin sitten ihan mahdoton. Mistä se tietää, että juuri se tietty rasia on karkkeja täynnä. Poika seuraa sen liikkeitä ja tahtoo karkkia koko ajan. Yrittää jopa ihan suusta viedä. Kuola valuu ja valuu. Hienoa olla kotona.