Vihdoin ja viimein saatiin tulokset koepaloista. Vilkkuluomen/sidekalvon koepalasta selvisi seuraavaa. Krooninen tulehdustila, joka voi johtua rakennemuutoksista imukudoksessa tai mahdollisesti kyse voisi olla kuivasilmäisyydestä tai jostain muusta silmäsairaudesta. Ei lymfoomaan viittaavaa.

Ihonkoepaloista selvisi sitten se mitä itse olinkin jo kerennyt epäilemään. Lassilla on iktyoosi, kalansuomutauti. Iho on vatsan ja kylkien alueelta tummanharmaan laattamaisen hilseen peitossa, ja iho on niiltä kohdin röpelöinen. Tästä sairaudesta ei voi parantua. Hoito-ohjeeksi näin alkuun saatiin kosteuttaa ihoa ja pestä hilse pois ajoittain. Lääkäri ottaa asiasta enemmän selvää ihotauteihin erikoistuneilta eläinlääkäreiltä ja sitten saadaankin tarkempia hoito-ohjeita.

Tuloksien perusteella Lassille ei aloiteta kortisonilääkitystä, sillä vilkkuluomet eivät ole tällä hetkellä pahan näköiset, eivätkä silmät punoita. Vilkkuluomet ovat vaaleat ja näyttävät ihan hyytelömäiseltä mömmöltä, niitä nyt seurataan ja toivotaan parasta. Ihon suhteen ollaankin sitten ihan pihalla. Ennen joulua hilsettä oli pääasiassa taipeissa ja mahassa. Nyt hilse ja ihon röpelyys ovat siirtyneet ylöspäin ja pääkin on alkanut hilseillä, kuitenkin päässä oleva hilse on valkoista eli ei vielä tuota harmaata.