Kuten otsikosta ilmenee, olimme jälleen pikaisella varoituksella treenaamassa taippareita varten. Tällä kertaa mukana opastamassa olivat Maija ja Sulo & Becky sekä Tytti ja Nata. Paikkana oli täysin tuntematon suolampi ja sen ympäristö kuivaa kangasta. Alkuun hieman jännitti, että osaako Fiilis painua suolampeen ja pääseekö sieltä ylös, mutta Fiilis näytti, että mamma on ihan tyhmä kun sellaisia pohtii.

Fiilikselle tehtiin kaikki osiot. Ensi alkuun oli lokin heitto rannalta. Fiilis lähti kovalla vauhdilla ja ennen kuin tajusinkaan, oli lenni-lokinpojan kanssa matkalla takaisin rantaan. Koska ranta upotti kovasti, en itse päässyt lähellekään auttamaan neitiä ylös lammesta. Mutta ei huolta, hienosti Fiilis punnersi itsensä lokki suussaan rannalle ja toi vaakun suoraan eteeni, en kerennyt napata sitä käteen. Seuraavaksi oli veneestä heitto. Veneessä oli Fiilikselle vieras henkilö ja kanssamatkustajana toinen koira. Matka oli tosi pitkä, paljon pitempi kuin viime kerralla. Mutta hienosti Fiilis haki lokin, tosin ote oli huono, minkä vuoksi uintiasento oli todella huvittava. Hieman piti välistä vilkuilla taakse veneelle, kuitenkin jatkoi samalla uintiaan kohti rantaa. Jälleen palautus jalkoihin. Paljon makkaraa ja isot kehumiset päälle, saivat Fiiliksen onnesta sekaisin.

Pienen tauon jälkeen, kun muut olivat saaneet tehdä vesinoutoja haasteellisemmin, oli vuorossa ruutu. Tällä kertaa annettiin Fiiliksen katsella kun Becky teki ruudun. Hieman nousi kierrokset, mutta jotenkin Fiiliksen päässä raksutti enemmän kuin aiemmin ja osasi ottaa hippusen rauhallisemmin. Eli on tajunnut, että ei odottaminen ole aina pahasta. Ruutun vietiin kaaren muotoon neljä vaakkua, ja Fiilis sai nähdä toimituksen. Jälleen lähetyksessä Fiilis lähti sellaisella rytinällä, että maa vain pöllysi. Vauhtia ja intoa ei ainakaan puutu. Tällä kerralla näki, että neiti teki töitä ja etsi. Viime kerralla piti auttaa löytämään vaakkuja, mutta nyt teki aivan itsenäisesti töitä. Ensimmäinen vaakku tuli hetkessä minulle. Toisen kohdalla kävi haistelemassa ja lähti sitten juoksemaan ruutua. Maija oli menossa näyttämään toista vaakkua, mutta Fiilis päätti tuoda sen minulle sittenkin ilman apua. Vaakku tuli käteen ja mamma oli iloinen. Kolmas vaakku tuli vauhdilla, mutta neljännen kohdalla Fiilis kierteli ruutua ympäri edes takaisin. Jonkin aikaa juostuaan Fiilis kävi hakemassa nelosen ja mamma oli tooosi iloonen. Tällä kertaa en antanut kuin lähetyskäskyn ja lisäkäskyn hakea vasta siinä vaiheessa, kun vaakku oli jo suussa. Edellis kerralla minun piti pitää kovempaa meteliä ja tule tule -huutoa yllä. Mamman pikku Fifi, jolla ei pitänyt olla minkäänlaista kiinnostusta vaakkuja kohtaan, teki oikeasti töitä. Edistystä on tapahtunut parissa viikossa ihan älyttömästi. Päässä raksuttaa ja kovasti raksuttaakin.

Jälleen taukoa, jotta Sulo ja Nata tekivät vaikeampaa ruutua. Ja sen jälkeen oli vuorossa pupun metsästys. Viimeksihän Fiilis oli tosi väsynyt, eikä meinannut ottaa pupua, joten mammalla oli taasen jännitystä päällä. Tällä kertaa matkassa oli kaksi pupua. Hyvin palvellut sai toimia narun päässä ja vähemmän palvellut lojua ja odottaa noutajaa. Pieni moka sattui siinä, että vedetty pupu oli jäljen tekijällä lähetyspaikan lähellä, joten Fiilis jäljesti pupulle, mutta haisteltuaan jatkoi matkaa jäljestäen jäljen vetäjän ja vetopupun. Uusiksi lähetys, mutta jälleen teki saman tempun. Joten päätettiin tehdä uusi jälki ja tällä kertaa aukea paikka muuttui tiheäksi mäntytaimikoksi. Fiilis jäljesti juosten pupulle, haisteli hetken, nappasi pupun suuhun ja juoksi mamman luo. Itse en kunnolla nähnyt, mitä neiti teki, mutta kanssa treenaajat kertoivat. Joten en siis pystynyt auttamaan käskyttämällä.  Jeee, ja ihan ilman käskyjä! Mamman pikkunen on tosi teho-tenava.

Voidaan siis todeta, että minun ei tarvitse antaa käskyjä kaiken aikaa, sillä neiti osaa tehdä myös itsekin päätöksiä. Itse jännitän kaiken aikaa ja lähestulkoon ihan turhaan. Makkara on Fiiliksen paras ystävä ja niin saa ollakin, koska eteenpäin mennään. Nyt vain pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja aloittaa treenaaminen viikoittain, jotta saataisiin asiat kuntoon taippareita varten, jotka siintävät silmissä syksymmällä.