Alma, Alma. Alma, Alma. Mamman pikku Possu joutuu taas kärsimään. Aamulla löytyi keittiön lattialta märkiä karvatuppoja, ajattelin Oilin repineen jaloistaan karvoja kun tykkää aina repiä anturoiden välistä pitkät karvat. Jätin asian sikseen. Iltapäivällä sitten huomasin kuinka Alma repi oikeaa takajalkaa. Kunnon raivolla repi karvoja ja nuoli reitensä ihan märäksi. Tarkempi tutkiminen paljasti, että iho oli syönti kohdasta näkyvissä ja vereslihalla. Keskellä oli iso reikä mistä tuli mätää. Alma siinä sitten pyöri ja hyöri paljastaen, että myös vasenreisi oli samassa jamassa. Karvat pois ja reikä, mistä mätää ja patti. Siihen sitten Alma kyljelleen ja tarkemmin jalkoja tutkimaan. Sisäreisissä sama juttu, samaten myös kainaloissa isot karvattomat patit, missä reiät, joista tuli mätää. Siinä kerkesi miettimään kaikenlaisia vaihtoehtoja mistä olisivat tulleet, mutta yhdestä reiästä sitten olikin pieni punkki purrut kiinni. Eli punkit olivat hyökänneet viattoman Alman kimppuun ja pureutuneet juuri sinne missä karva on tiheimmillään ja ihmiskäden vaikea tavoittaa. Muista kohdista olivat jo ne pahimmat isot punkit itsestään irronneet, ryökäleet olivat vain jättäneet villit kakaransa jatkamaan Alman syöntiä. Soitto eläinlääkärille, että tullaanko näyttämään vai mitä tehdään. Ohjeeksi saatiin puhdistaa syönti kohdat Betadinella ja laittaa niihin Basibactia, kauluri Almalle, jottei yritä enempää repiä karvojaan irti, eikä pääsisi tulehtumaan muu iho. Jos puremakohdat ovat vielä maanantaina pahan näköisiä, mennään näyttämään lääkärille.

Sitten muita tiedotteita:
Oili käväisi eilen Tampereella iltakisoissa agiliitämässä 5 ja sijoittuen 4. sekä hylyn hankkimassa. No viikonloppuna sitten Mikkeliin. Oili saakin viettää laatuaikaa ilman meitä muita. Vain Oili ja ohjaaja. Minä jään hoitamaan Almaa ja Lassia. Leevi pääsee todennäköisesti mökille. Leevin osalta viikko on mennyt mainiosti, mitään ei ole tarvinnut pelätä, joten viikonloppu mökillä rannalla nukkuen olisi kiva palkinto.

Sitten vielä kaikille uteliaille ja utelemattomille tiedoksi: Almalla ei ole mitään lääkitystä käytössä. Moni ei ymmärrä mitä ihmeitä nämä vaikeat silmäleikkaukset saivat aikaan. No sen, että eipä tarvitse Almalle mitään lääkitystä tällä hetkellä käyttää. Sylki tulee hienosti silmiin ja pitää ne kosteana. Joten olemme onnellisia siitä.