Laitetaanpas pientä päivitystä Oilin silmätilanteesta. Viime viikolla oli kontrollikäynti ja sieltä saatiinkin sitten ihan uutta ja mieltä kuohahduttavaa tietoa. Silmä on edelleen hieman samea ja nyt sitten epäillään vasemmassa silmässä pannusta. Eli näin mennään. 28.7.2009 on uusi aika omalle eläinlääkärille, joka on hoitanut Almaa ja Lassia. Oililla jatkuu siis entinen lääkitys sinne asti.

Lassilla on samalla kontrolli aika steriiliin granulooma-pyogranulooma syndrooman takia. Kortisonikuuri on saanut noutaja-pojan ihan veteläksi. Lassi on laihtunut 3-5kg ja hengästyy pienestäkin liikunnasta, toivottavasti ei ole kova kortisonikuuri vaikuttanut mihinkään pahentavasti. Lisäksi iho on muuttunut taas paakkuiseksi ja hilseilee kovasti. Sitä vaan on nykyään niin epäileväinen kaiken suhteen.

Alma kulta jatkaa itkuaan ja jalkojen jyrsintää. On levoton ja etsii sopivaa piilopaikkaa.