Viime viikolla sitten päättyi tämä meidän kuulumisiemme hiljaisuus, edelleen on nihkeätä tänne kirjoitella mutta jospa se siitä. Viikossa kerkiää tapahtumaan kaikenlaista. Itse suoritin vihdoin ja viimein sen autokoulun, mutta ei siitä sen enempää, vaikka siitä saisikin todella upean romaanin aikaiseksi. Viikonlopun olin talkoissa mejä-kokeissa ja sen seurauksena sitten ehkä syksyllä Lassin kanssa voitaisiin kokeilla kisoissa käyntiä. Mutta kaikki aikanaan, ei oteta siitä nyt sen kauheampia paineita kun on tärkeämpiäkin asioita mietittävänä.

Leevin jännittäminen alkaa olla välillä jo aika ahdistavaa. D.A.P laitettu seinään ja odotellaan, josko se auttaisi. Outokummun tehtaalta tulevat äänet ovat sitä luokkaa, että pistää Lepakon pelkäämään välistä aikalailla. Se mikä tässä nyt niin jännää on se, että Leevin mielestä pihalla on turvallisempaa vaikka äänet kuuluvat sinne selkeämmin. Sisälle kuuluvat äänet saavat Leevin seikkailemaan levottomasti, vikisemään ja läähättämään aikalailla. Eteinen on nyt uusi turvapaikka pihan ohella Leeville. Myöskin aamuruuan suhteen on alkanut tapahtua nirsoilua. Aina ei ruoka meinaa maittaa aamusella ja pitää aina keksiä ylimääräistä makua, millä ruoka uppoaisi Lepakolle. Myöskin kuulossa on tapahtunut pientä muutosta, Leevi ei kuule enää pilliä jos on kauempana, myöskin vihellys jää useasti metsässä ollessa kuulematta. Ahdistava tilanne, sillä Leevin fyysinen kunto on tällä hetkellä todella hyvä ja jopa takajalkojen lihakset ovat ruvenneet kehittymään huimalla vauhdilla. Kuinka kauan tätä voi seurata ja kuinka sitä hoitaa vai tehdäkö lopullisia päätöksiä.

Sitten Alman verikokeitten tuloksiin, ne saatiin vihdoin viime viikolla. Maksa-arvot ovat koholla, joten se herättää omistajan vilkkaassa mielikuvituksessa vaikka mitä. Koska Alman oma lääkäri on lomalla, päätimme sijaisena toimivan lääkärin kanssa, että menemme tarkempiin tutkimuksiin vasta 22.7.2008. Alma on kuitenkin hyvässä kunnossa, mitä nyt aika väsynyt välistä. Koska ei ole ongelmia syömisen tai minkään muun suhteen niin voidaan kuulemma odottaa tuonne viikolle 30.