No niin, nyt niitä tulee ja oikein kunnolla. Siis terveystilanteen kartoituksia. Lassin verikoetulokset olivat puhtaat, eli ei huolta niiden suhteen. Selän ja jalkojen oireet ovat siis selästä johtuvia. Joten yritämme olla hissukseen ja mennä Lassin selän ehdoilla. Halvausoireita ei nyt ole vähään aikaan ollut, mutta selkä on kipeä. Lassi on hiljalleen oppinut hillitsemään menohalujaan ja pihassa tai mökillä ollessa ei enää touhota vanhaan malliin. Seurailee sivusta muiden touhuja tai menee yksinään kauemmas laumasta kaivelemaan kuoppia ja bongailemaan lintuja.

Juuri kun iloitsimme Oilin piilareista, on valitettavasti kerrottava huonoja uutisia. Perjantain ja lauantain välisenä aikana Oilia alkoi silmät vaivata ja yritti kovasti niitä raapia. Lauantaina oli vasen silmä lähes umpeutunut, joten oli mentävä päivystävälle eläinlääkärille. Piilolinssit otettiin pois ja vasemman silmän sidekalvossa oli pari pientä haavaumaa. Molempien silmien sidekalvot olivat hyvin ärtyneet ja punoittuneet. Hoidoksi saatiin antibiottitippoja ja käsky mennä omalle eläinlääkärille kontrolliin ensi viikolla.

Sitten Fiiliksen koepalalausuntoon, laitan suoraan sen mitä papereissa luki:

Näytteeksi on lähetetty yksi niukkalöydöksinen ihobiopsianäyte. Epidermis on normoplastista ja normaalisti keratisoitunutta. Ylädermiksessä todetaan niukka perivaskulaarisesti sijoittuva non-suppuratiivinen tulehdus. Näytteessä esiintyy runsaasti kasvuvaiheen karvanjjuurifollikkeleita ja niihin liittyneenä normaali määrä rauhasia. Merkittävin löydös on imusuonilaajentumat. ihon imusuonet ovat kohtalaisesti laajentuneet, ja niiden tuntumassa dermiksessä todetaan lisääntyneesti proteiinipitoista nestettä. Imusuonia rajaava endoteeli samoin kuin verisuonet vaikuttavat normaaleilta.
Näytteissä todettiin lymfakierron häiriölle (lymfangiektasia, lymfedema) tyypilliset kliiniset löydökset. Histologisesti muutos viittaa akuuttiin lymfakierron häiriöön, sillä näytteestä ei todettu krooniselle häiriölle tyypillisiä muutoksia. Tutkimustulos: Lymfangiektasia