Lassi kävi tänään silmäpeilauksessa. Tuloksena muutoin terveet silmät, paitsi merkintä korneadystrofia (tarkoittaa noita kolesteroli/rasvakiteitä sarveiskalvolla) ja merkintä, että on ollut kortisonikuurilla, josta siis tuo kolesterolikertymä silmän pinnalla johtuu.

Samalla todettiin, että viime syksyisen imukudoksen liikasvua ei ainakaan tällä hetkellä näy millään tavoin silmän sidekalvoilla tai vilkkuluomissa. Lisäksi lääkäri hieman kopeloi Lassia, koska mielestäni sisäelimet ovat tuntuneet aika ilkeästi viikon verran. Mitään poikkeavaa ei tuntunut, joten hyvillä mielin peruin maanantaiksi varatun ajan. Sitä vaan tuntuu nykyään olevan liian herkkä reagoimaan jokaiseen epänormaalilta tuntuvaan tilanteeseen ja tilaan.

Reissu oli ainakin Lassille mielenkiintoinen. Silmäpeilauksen järjestivät Cairnit, ja paikka kuhisi näitä pieniä topakoita terriereitä. Lassilta meni täysin pasmat sekaisin kun astuttiin ovesta sisään vastaanotolle. Heti oli ovella vastassa muutama cairni ja sieltä tuli sitten vastalauseita Lassin sisääntulosta. Noutaja-poika meni ihan lukkoon, kun pienistä tuli niinkin kova meteli. Lassi sitten yritti mennä mahdollisimman matalana toimenpidehuoneeseen ja vapisi kauttaaltaan tutkimuksen ajan. Samaten ulos meno oli hieman jännittävä tilanne, kun ne pikkuiset otukset olivatkin uudelleen siellä odotustilassa odottelemassa.  Sitten vielä minä ilkeä omistaja tahdon noutajan käyvän puntarilla, ja vielä kaikkien cairnien nähden. No hiljeni hetkeksi odotushuone, kun vaaka näytti lukemaa 32,80kg. Sen jälkeen sitten taas mahdollisimman maata viistävin askelin ulos ja vauhdilla autoon turvaan.