Pienoinen tovi on vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta. Joskus tauko tekee terää. Mutta mitä meille sitten kuuluu? Ihan hyvää. Toukokuussa tapahtui kaikenlaista. Oili liiteli agissa toisen nollan kakkosista ja Yes! avasi ava-tilinsä. Yes! käväisi myös näyttelyssä ja valiota varten on nyt sitten jemmassa EH. Lassi käväisi mejä-kurssilla ja löydettiin uusi harrastus. Alma on saanut jatkaa normaalia elämäänsä ja on onnesta sekaisin. Mikäs sen parempaa kuin viikonloput mökillä tuulenvireessä ja auringon paisteessa. Kukaan ei sörki silmiä 30 minuutin välein. Saa juosta täysillä agitreeneissä ja jahdata Lassia pihassa. Pikkuinen ongelma on kuitenkin silmien pesu iltaisin, sylki tarttuu ja kovettuu ikävästi ripsiin.
Lassi jatkaa samaa polkua, mitä belgit ovat menneet ja agi-treeneissä onkin nähtävänä erittäin vilkas ja virtaava poika. Eihän vauhti tietenkään ole sitä luokkaa mitä noilla muilla, mutta tekemisen iloa onkin sitten sen edestä. Korvat vaan läpsyy kun Lassi painaa menemään. Kivasti menee jo 4-5 esteen sarjat. Tottista Lassi on päässyt tekemään lähes viikottain. Nykyään palkkaus tapahtuu patukalla ja välistä aina makupalalla, mutta ero on niin suuri entiseen verrattuna.
Oili on saanut keskittyä pääasiassa agilityyn ja olemaan pieni ja söpö Kirppu. Oilinkin piti osallistua kesäkuun alussa Pieksämäen näyttelyyn, mutta kohtalo oli eri mieltä. Treeneissä todennäköisesti lentomuurahaiset purivat Oilia ja naama turposi sen verran, että oli tarpeen antaa kyytabletti. Kyytabletilla on se 14 vuorokauden varoaika, niin jouduttiin jättämään näyttely välistä. Tottista olisi tarkoitus taas hiljalleen ottaa päiväohjelmaan, jotta päästäisiin vielä joskus kisoihin.
Alma-darling, mamman rouva kulta jatkaa edellämainitulla normaalilla elämällä. Kerran viikossa agitreenit, ovat sitten se kohokohta. Kuntoa kasvatellaan ja kadonneita lihaksia etsitään. Josko ehkä syksyllä kisoihin asti Alma pääsisi? Toivotaan toivotaan.
Leevi taasen on nyt peljännyt kovasti ukkosta ja tuosta Outokummun tehtaalta kuuluvaa meteliä. Tehtaan äänet ei haittaa ulkosalla, mutta sisälle ne kuulostavat aivan kamalalta. Leevin elämän kohokohta viimeisen neljän vuoden ajalta tapahtui pari viikkoa sitten. Leevi pääsi mukaan katselemaan Alman agitreenejä ja kävipäs iloisesti, Leevi pääsi tekemään pari kertaa pienen pätkän rataa. Siinä oli vauhtia ja meteliä, kun herra 10-vee, ilman tuntuvia kylkiluita ja vyötäröä, täydellä vatsalla pisti menemään. Leevi on nopeampi kuin Alma. Pitäisiköhän Leevinkin jatkaa uudelleen harjoittelua?
Tällaista asiaa tällä kertaa, katsotaan josko taas innostuisi kirjoittelemaan hieman useammin, niin saisivat meistä kiinnostuneet sitten jotain lukemista sadepäivien ratoksi.
Lassi jatkaa samaa polkua, mitä belgit ovat menneet ja agi-treeneissä onkin nähtävänä erittäin vilkas ja virtaava poika. Eihän vauhti tietenkään ole sitä luokkaa mitä noilla muilla, mutta tekemisen iloa onkin sitten sen edestä. Korvat vaan läpsyy kun Lassi painaa menemään. Kivasti menee jo 4-5 esteen sarjat. Tottista Lassi on päässyt tekemään lähes viikottain. Nykyään palkkaus tapahtuu patukalla ja välistä aina makupalalla, mutta ero on niin suuri entiseen verrattuna.
Oili on saanut keskittyä pääasiassa agilityyn ja olemaan pieni ja söpö Kirppu. Oilinkin piti osallistua kesäkuun alussa Pieksämäen näyttelyyn, mutta kohtalo oli eri mieltä. Treeneissä todennäköisesti lentomuurahaiset purivat Oilia ja naama turposi sen verran, että oli tarpeen antaa kyytabletti. Kyytabletilla on se 14 vuorokauden varoaika, niin jouduttiin jättämään näyttely välistä. Tottista olisi tarkoitus taas hiljalleen ottaa päiväohjelmaan, jotta päästäisiin vielä joskus kisoihin.
Alma-darling, mamman rouva kulta jatkaa edellämainitulla normaalilla elämällä. Kerran viikossa agitreenit, ovat sitten se kohokohta. Kuntoa kasvatellaan ja kadonneita lihaksia etsitään. Josko ehkä syksyllä kisoihin asti Alma pääsisi? Toivotaan toivotaan.
Leevi taasen on nyt peljännyt kovasti ukkosta ja tuosta Outokummun tehtaalta kuuluvaa meteliä. Tehtaan äänet ei haittaa ulkosalla, mutta sisälle ne kuulostavat aivan kamalalta. Leevin elämän kohokohta viimeisen neljän vuoden ajalta tapahtui pari viikkoa sitten. Leevi pääsi mukaan katselemaan Alman agitreenejä ja kävipäs iloisesti, Leevi pääsi tekemään pari kertaa pienen pätkän rataa. Siinä oli vauhtia ja meteliä, kun herra 10-vee, ilman tuntuvia kylkiluita ja vyötäröä, täydellä vatsalla pisti menemään. Leevi on nopeampi kuin Alma. Pitäisiköhän Leevinkin jatkaa uudelleen harjoittelua?
Tällaista asiaa tällä kertaa, katsotaan josko taas innostuisi kirjoittelemaan hieman useammin, niin saisivat meistä kiinnostuneet sitten jotain lukemista sadepäivien ratoksi.
Kommentit