Jaahas, taas on meinannut jäädä blogi unohduksiin. Kaikkea sattuu ja tapahtuu, mutta aina ei ole aikaa kirjoitella kaikkea ylös. Kerrottakoon ensin Lassin kuulumiset. Kortisoni-kuuri jatkuu nyt Prednisolonin voimin, 10mg kerran päivässä, annostuksella mennään heinäkuun alkuun. Tämän jälkeen sama annosmäärä, mutta vain joka toinen päivä. Sillä edetään elokuun alkuun, jonka jälkeen pitäisi päästä hiljalleen eroon kortisonista ja nostaa Imurel annosta kahteen tablettiin päivässä. Lassi on väsynyt ja vaikuttaa masentuneelta. Iloinen noutajapoika on hiljainen, hidas ja jopa jättää järvessä läträämiset vähemmälle. Kortisoni vaikuttaa noin. Harmittaa toisen puolesta, kun ei tiedä miten poikaa piristäisi.

Oilille ja Leeville kuuluu sitä samaa, mitä ennenkin. Leevin dementia etenee. Vanhus tekee asiat omalla tahillaan ja oman mielen mukaan. Nukkuminen on harrastus numero yksi, toinen on omistajan kuulematta jättäminen. Välillä tuijottelee Fiilistä ja kyselee siltä, että kukas sinä olet? Oili nauttii, kun Fiilis hoitaa vahtimisen. Neiti kevät-keiju saa nukkua ja hienostella mielensä mukaan. Mikäs sen parempaa, kuin nauttia elämästä laumassa, jossa joku muu tekee energiaa vievät hommat. Agilityn saralla Oili on saanut nauttia treenitauosta. Hieman on ruvennut mietityttämään, josko sitä Oilin kanssa alkaisi jälleen tokoilemaan. Tykkää ainakin katsella Fiiliksen treenaamista ja tarjoilla sivulle tuloa. Oilin veli, Alman poika Yes! on taas kerennyt agilitailla ja hankkinut hyppyvaliota varten ensimmäisen sertin. Onnittelut Heli ja Yes!.

Sitten lauman pieneen diktaattoriin, Fiilikseen. Keväällä oli Oililla epäilyksiä Fiiliksen johtajuudesta, mutta pohdinnan jälkeen herne-prinsessa päätti antaa ohjat pikkuiselle. Fiilis nauttii pomoilusta, ja lauma tottelee kun vähänkin mulkaistaan. Fiiliksen vuorokausi sujuu työnteossa, ja siitä se tykkää. Eipähän tule aika pitkäksi. Aamuyöstä alkaa ikkunassa vahtaaminen, jota jatkuu koko päivän, iltasella hieman pilkkimistä tv:n ääressä, mutta tämän jälkeen yön vahtimisvuoro sujuu torkkuessa. Pihalla ollaan passipoliisina kaikelle ohi menevälle. Naapuri antoi Fiilikselle uuden nimen Viritetty Jousi. Neiti lähtee liikkeelle räjähtävällä voimalla ja pysähtyy kuin seinään tarpeen vaatiessa. Kaikki ympärillä tapahtuvat keretään huomioida, eikä mitään voi tehdä Fiilikseltä salassa.

Tottista ollaan treenattu ja pohdinnassa on, josko sitä uskaltaisi elokuussa mennä kisoihin. Katsotaan nyt, olen vain niin kova jännittämään, ja Fiilis lukee minua kuin avointa kirjaa. Liikkeet alkavat olla melkein valmiita, pitäisi vain osaset koota yhteen. Ongelmana on ehkä se, että pieni koira häviää aina näkökentästä. Olen tottunut isoihin koiriin, joiden pää on vyötärön korkeudella tai jopa korkeammalla. Onneksi Fiilis on välkky. Neiti osaa ottaa huomioon minun puutteet, ja tekee itsekseen hyvää työtä. Agilityn saralla Fiilis ja Tanja etenevät aikataulun mukaan. Pientä radan pätkää mennään, tosin kontaktit jäävät vielä välistä, mutta hienosti mennään. Kontaktien suorituksen rakennus on vielä kesken, mutta eiköhän nekin valmistu. Katsotaan milloin starttaavat virallisesti, tämän vuoden puolella toivottavasti.

Sitten taippariajatuksiin... Fiilis on pitänyt vaakuista taukoa, viimeksi vaakun nähnyt huhtikuussa. Viikonloppuna olikin sitten kunnon vaakkutreenit neitosella. Mukana tsemppamaassa ja neuvomassa parivaljakko Maija & Becky. Fiiliksen kanssa on aiemmin harjoiteltu vaakun kantoa ja pientä ruutua. Vesinoutoharjoittelu on ollut lelujen heittoa ja kerran harakka. Sunnuntaina piti paistaa aurinko ja olla sopivan lämmintä. Mökkitielle käännyttyä alkoi sataa kunnolla, joten tunnelma laimeni. Aloin jo miettimään, että Fiilis on samalla tuulella minun kanssani, mutta olin onneksi väärässä. Fiilis tiesi, että olimme menossa tekemään töitä, oli jotenkin lukenut minua. Sateesta välittämättä, aloitimme urheasti vesinoudolla. Ranta oli tuttu oma mökkiranta, mutta hiekkarannan sijasta siirryimme sivummalle, missä kasvaa suopursua ja kaislaa. Oli hieman vaikeuksia saada innokas tolleri autosta ja hihnaan kiinni, kauhealla vedolla kohti rantaa. Fiilis sai ensimmäistä kertaa hakea lokin. Jännitystä lisäsi se, että vene oli ensimmäistä kertaa mukana kuvioissa.  Ensin tehtiin kaksi heittoa rannalta. Tolleri lähti kuin mopo käsistä hyppien veden pinnalla. Tarttui lokkiin kiinni, eikä yhtään epäröinyt. Rantaa lähestyttäessä tippui isolokki suusta, mutta uudella käskyllä toi sen siivestä kantaen minun eteen. Toinen onnistui vielä paremmin. Kierrokset nousivat ja tyttö oli täpinöissään. Kiljui ja huuti, lihakset tärisivät jännityksestä. Seuraavaksi tehtiin pari heittoa veneestä. Uinti matkaa tuli 30 metriä. Jälleen luvan saatuaan Fiilis lähti kauhealla vauhdilla lokkia kohti. Huono ote aiheutti huonon uintiasennon, mutta se ei vauhtia vienyt. Lenni-lokinpoikanen tuli kauniisti minulle. Toisella kerralla lokki oli paremmin suussa ja uintiasento normaali, ja vauhti vielä kovempi. Tällä kertaa lokki palautui suoraan käteen. Jee, mun oma teho-tenava. Myös Lassi pääsi noutamaan lokkia. Otettiin veneestä heitto, joka sujui hitaasti mutta varmasti. Siinä ajassa missä Lassi noutaa yhden, noutaa Fiilis kolme. Toinen nouto tehtiin, samaan kohtaan, mutta vein Lassin hetkeksi pois, jottei nähnyt mihin lokki jää. Ennen lähetystä yritin saada pojan katsomaan lokkia kohti, mutta vene kiinnosti enemmän. Noutoon lähetetty kaartoikin ensin hieman veneen suuntaan, mutta hajun saatuaan kääntyi kuono kohti lokkia. Hienosti poika teki. Tosin oli aika hengästynyt, mikä varmaan johtuu kortisonista.

Seuraavaksi lähdettiin sellaiseen paikkaan, missä ei oltu Fiiliksen kanssa treenailtu. Yhdessä menimme Fiiliksen kanssa katsomaan ruudun tekoa, mutta kierrosten noustessa, meidät käskytettiin tielle rauhoittumaan. Ei oikein onnistunut, kun tehohinaaja vetää kauhealla voimalla kohti metsää ja kakoo silmät punaisena noutajahihnassa. Makkara ei kelvannut, joten hieman pitää pohtia, kuinka saada neiti hivenen rauhoittumaan, ilman että vire katoaa. Jännityksellä odotin ruutua ja variksia. Ne kun eivät ole Fiiliksen mielestä mitään ihanuuksia, saatikka minusta. Neljä kolme vaakkua odotti ruudussa ja yksi heitettiin. Fiilis lähti jälleen kuin viritetty jousi, tollerimaisesti hyppien. Mutta vaakun kohdalle tultuaan pysähtyi. Hyi hitto, mitä täällä on. Kovasti kehuen vaakku kuitenkin nousi ja lensi eteeni, Fiiliksen sylkäistessä sen. Seuraavaksi hieman rauhoittelua, ja sen jälkeen lähetys etsimään vaakkuja. Jälleen lähti kauhealla vauhdilla, mutta vaakun löydettyään juoksenteli edes takaisin kaaren malliin jätettyjen vaakkujen väliä. Maija kävi hieman härnäämässä vaakulla, ja tämän jälkeen varis tuli minulle kovalla kehumiselle. Taas jälleen härnäämistä, jonka jälkeen lähetin "rauhoitetun" tollerin matkaan. Automaattisesti aloin kehua ja anella luokseni heti kun tarttui vaakkuun, ja yllätys, se tuli suoraan käteen asti. Samoin viimeinen varis päätyi käteeni vauhdikkaalla haulla. Olin hyvin tyytyväinen, vaikka alkuun meinasin jo luovuttaa koko ruudun.

Pienen lepotauon jälkeen oli vuorossa jälki ja pupu. Eipä ollut Fiilis aiemmin Väiskiä nähnyt. Joten mamma jännitti taas. Ensin Fiilis sai hieman haistella pupusta, jonka jälkeen menimme kävelemään muualle siksi aikaa kun Maija teki jäljen. Tällä kertaa Fiilis oli rauhallisempi ja tarjoili jopa sivulle tuloa ja seuraamista. Jälki ei ollut kovinkaan pitkä ja itse näin kaiken aikaa, missä tolleri meni. Lähtö oli hieman hankala, Fiilis haisteli kovasti lähtöä, mutta meni sitten muutaman metrin eteenpäin ja lähti jäljestämään takaisin päin. Uusi lähetys ja sitten mentiinkin kuono maassa kiinni pupun luo. Siellä Fiilis pyöri pupun ympärillä ja ihmetteli, että mitäs tälle tehdään. Maija meni auttamaan ja härnäämään. Fiilis otti pupun useaan otteeseen suuhunsa, mutta tiputti aina muutaman askeleen jälkeen sen suustaan. Neiti alkoi väsymään. Tuli muutamaan otteeseen minun luokseni ja kysyi katseellaan, että eikö tämä riitä. Taisi nähdä epätoivon silmissäni, kun yhtäkkiä meni vauhdikkaasti pupun luo ja toisen minulle, jälkeä pitkin palaten, hitaasti mutta varmasti. Yritti pudottaa sen minulle käteen, mutta mamman yllätykseksi pupu oli painavampi kuin käsi oletti.

Treenit menivät hienosti, mikä antoi minulle uskoa tulevaan. Meidät varmaan nähdään taippareissa syksymmällä. Mitä isommat ovat makupalat sitä paremmin vaakku palautuu. Ja mitä iloisemmalta minä alan vaikuttaa, sitä vähemmän Fiilis pohtii ottaako vaiko eikö ota. Tolleri on huomannut, että mammaa ilahduttamalla saa enemmän makkaraa! Ja loppupäivä kuluu kehuja kuunnellessa.  Eniten harmittaa, että satoi vettä, joten en saanut kuvattua tilanteita. Mutta ehkä ensi kerralla sitten. Vaikka Fiilis käy kierroksilla ja todella paljon, osaa kuitenkin olla hiljaa töitä tehdessään.