Tänä aamuna aikaisin, kello 5 aikaan, herätys ja auton nokka kohti pohjoista. Jännittävä pennun hakureissu Ouluun oli päivän ohjelmassa. Perille päästyä pieni Fiilis tunnisti heti oman ihmisensä ja kiltisti pureskeli minua, kun vielä jäljellä olevat sisarukset olivat armottomampia minua kohtaan.

Kotimatka sujui rauhallisissa merkeissä. Puolisen tuntia Fiilis hieman inisi. Matkan varrella pysähdyttiin muutaman kerran ja Pyhäjärven ABC:llä neiti jo heilutti minulle häntäänsä, kun tulin takaisin ulos huoltoaseman sisältä. Myös minun viheltely saa neidissä aikaan toimintaa. Loppu matka oli hyvä nukkua minun sylissäni tai oikeammin pää olkapäällä.

Kotona vastassa olikin koko lauma kerralla, tosin pihassa ja aidan toisella puolella. Oili kylläkin tuli aidan yli kun tajusi mikä ihanuus sieltä saapuikaan. Oili onkin ottanut Fiiliksen täysin omakseen. Leevikin uskalsi pikkuista haistella ja vähän häntä heilahti. Mutta vanhus on ehkä enemmän sitä mieltä, että voi hyi ällötys mikä kakara. Joten Lepakon on omasta mielestään turvallisempaa oleskella sängyssä, mihin pentu ei pääse. Lassia tilanne selvästi jännitti ja alkuun haisteli Fiilistä, mutta heti tuli murinaa kun pentu tuijotti kasvoihin päin. Muutama tunti meni niin ja nyt on Lassi sitten sitä mieltä, että tuon kanssahan voisi jopa leikkiä hieman. Ilta-lenkin jälkeen Lassilla ja Oililla oli kiire tarkistamaan, että onhan se pentu vielä tallella. Kaverusten riemuksi Fiilis löytyi kopasta nukkumassa, ja näin Lassi ja Oili pystyivät hengähtämään helpotuksesta.

Tässä muutama kuva.

Fiilis 5.3.2010 syntymäkodissaan

maaliskuu%202010%20078-normal.jpg

Fiilis, Lysti-sisko ja Leevi leikkisetä

maaliskuu%202010%20099-normal.jpg

Oili ja Fiilis

maaliskuu%202010%20122-normal.jpg

Fiilis ja Lassi

maaliskuu%202010%20135-normal.jpg

Näin voi käydä, jos jättää pennun veljen vahdittavaksi lenkin ajaksi. Pentu pääsee nukkumaan leijonan kanssa.

maaliskuu%202010%20128-normal.jpg